Oon pohdiskellut kaiken muun lomassa unelmia ja haaveita. Kun jotain mieleistä on saavuttanut, on huomio kääntynyt kohti uutta. Joku voisi ajatella, että nykyään ihmiset ovat just tuollaisia, koko ajan jotain haluamassa eivätkä osaa olla kiitollisia siitä mitä on. Minusta unelmointi ja varsinkin unelma/haave/toive, jota kohden alan hissukseen mennä, ovat iso osa elämää. Mielestäni silloin mennään vinksalleen, jos unelmoinnin kohteet ovat koko ajan materiaan ja ulkonäköön liittyviä. Eivätkä unelmointi ja hetkessä eläminen sulje toisiaan pois.
Iän myötä haaveiden kohteet muuttaa muotoaan ja niin ne voivat tehdä myös matkalla kohti sitä haavetta. Sekin on täysin ok ja on tervettä hyväksyä, että oma mieli voi muuttua.
Tarviiko ihminen unelmia?
Kysyin blogin instassa ‘Onko sulla unelmia’.
96% vastasi ‘Totta kai’. Kaikilla ei siis ole.
Joskus on elämäntilanteita, jolloin kaikki voimat menee päivistä selviämiseen. Onko silloin tilaa unelmille?
Itseäni unelmat kannattelevat vaikeina aikoina.
Entä sitten työelämä? Täytyykö siellä koko ajan haaveilla eteenpäin menevästä urasta? Vai onko ok olla tyytyväinen siihen missä on? Jokin aika sitten juttelin erään yrittäjän kanssa, joka kertoi ettei hänellä ole yritykseen liittyviä unelmia. Se jotenkin pysäytti ja jäin pohtimaan sitä kauaksi aikaa. Olen aina jotenkin ajatellut, että jotta minä alkaisin yrittäjäksi, sen täytyisi olla minun intohimoon liittyvää. Muutoin minultakin unelmat katoaisivat.
Kaikki varmasti arvaavat ja useimmat tietävät, että pohjoiseen muutto on minulla yksi toteutunut unelma. Samoin viimeisimpänä joukkoon liittynyt Halla-koira. Olen haaveillut omasta lenkkikaverista toooooodella kauan. Mieheni on myös yksi täyttynyt unelma. Muistan, kun joskus nuorena Espanjassa asuessani istuin joissain lentokentällä ja katselin jotain kivan näköistä perhettä. Katselin perheen isää lasten kanssa ja mietin, että tuollaisen minäkin voisin joskus haluta. Sellaisen kanssa vietetään tänä kesänä 10v. hääpäivää ja yhdessä on saatu monta unelmaa toteutettua. Tuossa vieressä kaksi pelaa juuri Unoa.
Mistä minä nyt haaveilen? Kuvat varmasti antavat vinkkiä. Haaveilen siis, että minulla olisi enemmän aikaa maalaamiselle. Kun maalaan, tunnen jotain, mitä en tunne koskaan muulloin. Näen väläyksiä tauluista juuri ennen nukahtamista ja joskus ne pitävät minua hereillä. Yritän painaa kaiken mieleeni ja joskus kirjoitan niitä aamulla ylös. Kuva kuitenkin hälvenee mielestä harmillisen nopeasti.
Haaveilen myös, että voisimme perheen kanssa viettää kesän Italiassa. Joku ihana talo viinipeltojen keskellä. Olen jo sanonut perheelle unelmani ääneen eikä sitä kukaan vastustanut, päinvastoin. Työskentelemme mieheni kanssa kumpikin kotona, joten se puoli ei meitä pidättele Suomessa. Jospa maailmantilanne vielä rauhoittuu niin päästään tuokin unelma toteuttamaan.
Anna unelmille tilaa!
