Tiedätkö, tämä kuva sisältää minulle kaksi ääripäätä. Rakastan valtavasti kukkia ja kammoan hämähäkkejä. Siis todella kammoan. Huomaatko edes tuota pientä hämähäkkiä? Minä huomasin heti, ainakin ennen.

Nyt kun asumme lähes metsän keskellä, olen saanut olla tekemisissä noiden ötököiden kanssa ihan kiitettävästi ja niinpä aloin miettimään ettei tässä ole mitään järkeä. Erityisesti minut herätti yksi hetki jolloin huomasin lapseni, joka on aina ollut suht kiinnostunut ötököistä, mätkivän hämähäkkiä hengiltä täysin voimin.

Tajusin siirtäneeni kammoni häneen hienosti esimerkin voimalla. Silloin lähdin miettimään mistä oma kammoni on saanut alkunsa.

Ihana, rakas äitini on hämähäkkien suurin vihaaja ja olemme viettäneet aiheen äärellä useita hilpeitä hetkiä (heti kun hämähäkki on saatu hengiltä). Hämähäkkikammo on aina ollut osa meidän perheen naisia.

Onneksi kammo ei ole tuon kummempi, vaikkakin noiden ötököiden listiminen on väärin. Mutta nyt haluan kammosta eroon.

Olen viettänyt aikaa pihalla Heikki ja Heli hämähäkkejä seuraillen, jopa hieman ihastellen ja pyytänyt muksut mukaan. Se on auttanut tosi paljon. Juttelemme mitä kaikkea hyvää hämähäkit tekevät ja miten hienolta ne itse asiassa näyttävät.

En edelleenkään nauti ajatuksesta että minulla olisi hämis kädessä, mutta ei minun tarvitsekaan. Nyt voin kuitenkin olla rennosti luonnossa ilman että pälyilen montako hämähäkkiä minussa kiipeilee.

Tämä sinänsä pieni asia herätti minut isosti miettimään miten paljon pienet ottavat meistä isoista mallia. Ihan joka asiassa. Tiedän, että aihe voi nostaa esiin kipeitäkin asioita, mutta olisi mielenkiintoista kuulla oletko sinä havahtunut samalla tavalla jossain tilanteessa?

Olen löytänyt mahtavan ja simppelin työkalun jolla voi käydä läpi ja päästää irti ikävistä fiiliksistä (kuten vaikka hämiskammosta) jotka jumittavat mielessä ja kropassa, mutta kerron siitä lisää kun olen perehtynyt aiheeseen lisää.

Aurinkoista loppuviikkoa!